Tukevan skotlantilaisen aamiaisen jälkeen suuntasimme taas juna-asemalle, matkaa kävellen noin 25 minuuttia. Yllätys oli suuri, kun aamusta ei satanut, no ei kyllä paistanutkaan. Täällä alkaa arvostaa sateetonta hetkeä; respan nainen (lähtöisin Virosta, äiti suomalainen, asuu nyt Skotlannissa) kertoi nauraen, että sää on tällainen: kaksi minuuttia aurinkoa ja sitten taas sataa.
Historia on täällä kaiken aikaa läsnä: 1200-luvulla viikingit purjehtivat noin 40–60 aluksella Norjan kuningas Haakon IV:n johdolla Arrocharin kylään saakka, ryöstivät, polttivat ja tuhosivat Loch Lomondin saaria sekä sen ympärillä olleita kyliä ja kartanoita. Samoin paljon on esillä klaanijärjestelmä, joka oli voimakkain juuri Skotlannin ylämailla.
Me matkasimme nummien (ja historian) halki Glennfinnanin Viaductille, joka on vuosina 1897–1901 rakennettu rautatiesilta. Silta muodostuu 21 kaaresta ja se ylittää Loch Shielin järven. Se on tullut erityisen kuuluisaksi Harry Potter -elokuvien Tylypahkaan johtavana perinnerautatienä, jossa Tylypahkan pikajunan esikuvana oli nytkin kulkeva Jakobiten höyryjuna (The Jakobite Steam Train). Juna kulkee sesonkiaikaan kaksi kertaa päivässä Fort Williamin ja Mallaigin välillä – kulkijat voivat ostaa vain edestakaisen lipun aika hyvään hintaan.
Me sen sijaan matkasimme Glennfinnaniin ihan tavan junalla reililipuilla. Jäimme tällä asemalla pois ja siirryimme passipaikalle kuvaamaan Jakobiten höyryjunaa, ja hieno se tietysti olikin. Ja sitten alkoi sataa: muumiviitta ja sateenvarjot esille. Lounaalla kävimme junanvaunuun rakennetussa pienessä ja tunnelmallisessa ravintolassa.
Retkeen kului koko päivä, sillä noin 90 kilometrin matkaan (suuntaansa) kului noin kolme tuntia (suuntaansa). Ja tulomatkalla juna oli tietysti myöhässä. Voi kysyä, oliko matka aikansa väärtti. Meistä oli.