Seniorit matkalla, Great Britain 2026

Hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme päivän retkelle. Olimme valinneet kolme nähtävyyttä, jotka sijaitsivat lähellä toisiaan. Matkalla ensimmäiseen kohteeseen jouduimme keskelle paikallista puolimaraton-tapahtumaa: 2 000 juoksijaa pyyhälsi ohi, ja odottelimme hetken, ennen kuin saimme luvan kulkea eteenpäin tien reunaa juoksijoiden seassa.

Ensimmäinen kohteemme oli HMS Caroline, joka valmistui vuonna 1914 ja oli Britannian kuninkaallisen laivaston kevyt risteilijä. Se oli mukana ensimmäisessä maailmansodassa; esillä oli erityisesti Jyllannin taistelu. Toisessa maailmansodassa se toimi hallinnollisena keskuksena ja myöhemmin koulutusaluksena. Laiva poistettiin käytöstä vuonna 2011 ja avattiin restauroinnin jälkeen museona vuonna 2016. Koska olimme tunnin mittaisen opastetun kierroksen ainoat asiakkaat, saimme oikein tuhdin paketin laivan ja sen miehistön historiaa. Ja oppaan mukaan erityisesti 1970-luvulla siellä järjestettiin myös konsertteja ja kaikenlaisia bileitä. Lisäksi kuulimme tarinat laivan maskoteista: kissoista ja kanista.

Päivän toinen kohteemme oli viskitislaamo, Titanic Distillery, joka sijaitsee aivan lähellä HMS Carolinea ja siten historiallisella paikalla. No, olimme taas tunnin kierroksen ainoat asiakkaat, joten saimme oppaamme täyden huomion. Hän jopa kertoi nähneensä meidät aamulla töihin tullessaan Carolinella, meidät kuulemma tunnistaa hatuistamme – hahaa! Opas kertoi havainnollisesti viskin valmistuksesta, ja hän kertoi myös, miksi Belfastin viskiperinne aikoinaan loppui – yhtenä merkittävänä syynä Yhdysvaltain kieltolaki – ja miten se on nyt alkanut uudelleen 90 vuoden tauon jälkeen. Ja kierroksen lopuksi sitten maisteltiin niin viskiä kuin vodkaakin, heidän toista tuotettaan.

Viimeinen tämän päivän kohteistamme oli Titanic-museo (Titanic Belfast), joka sijaitsee juuri sillä paikalla, jossa Titanic aikoinaan suunniteltiin, rakennettiin ja laskettiin vesille. Esillä oli toki laivan traaginen uppoaminen, mutta enemmän museossa keskitytään laivanrakentajien elämään ja itse laivaan. Kierrokseen kuuluu myös ajelu pienessä vaunussa vuoristoradan tyyliin, sillä simuloidaan meluisan laivanrakentamisen vaiheita. Kiinnostava oli myös osuus, jossa kerrottiin Titanicin löytymisestä vuonna 1985 Pohjois-Atlantilta lähes neljän kilometrin syvyydestä. Itse museo avattiin vuonna 2012.

Meillä oli siis kaiken kaikkiaan kovin kiinnostava ja eläväinen päivä. Ja kymmenittäin valokuvia. Ja tietysti taas uusi jääkaappimagneetti. Ja kielikylpyä.

Jälleen aamun sääkatsaus: Kun söimme aamiaista, ulkona tuuli kovasti ja vettä satoi vaakana. Kun sitten tallustelimme asemalle, saimme sentään myötätuulen ja aluksi jopa varovaista auringonpaistetta. Alle puolenvälin alkoi sataa, mutta emme ennättäneet kastua – eivätkä rinkatkaan, sillä olimme älynneet laittaa niille sadesuojat. Matkalla olimme jo aiemmin bonganneet eräästä pihasta minipuutarhan, ja nyt oli tilaisuus kuvata sitä. Kun eilen illalla tulimme minipuutarhan ohi, siihen oli viritelty valot – somaa.

Junareitti Arrocharista Ayriin sujui yllättävän hyvin kahdella junanvaihdolla, ei ongelmia. Ayrista meidän piti päästä satamaan, ja sitten alkoi tapahtua! Pääsimme linja-autoasemalle, mutta sinne kulkiessamme jouduimme sade- ja myrskykuuroon, sateenvarjot nurin perin, vaatteet märkinä. Löysimme kuitenkin bussin, joka oli menossa satamaan, paikkaan nimeltä Clairnryan, mutta onnettomuudeksi valitsimme paikallisbussin, joka kiersi jokaisen matkan varrella olleen kylän: oikeata maaseutumatkailua pakosta, lehmiä ja lampaita.

Matka kesti kaksi tuntia, ja niinpä lautan check-in-aika tuli ja meni, ja hermo alkoi olla pinnassa. Olimme kuitenkin jo aiemmin saaneet laivayhtiö Stena Linelta viestin, että lautta lähtisi tunnin myöhässä teknisen vian vuoksi mutta että check-in olisi kuitenkin klo 15. Säälittävän näköisinä puhuimme itsemme kyytiin, ja pääsimme lautalle, bingo! Irlanninmerellä kävi aikamoinen puhuri, mutta onneksi se ei keikuttanut lauttaa pahemmin. Söimme laivapäivällisen ja suunnittelimme, miten pääsisimme satamasta airbnb-asuntoomme.

Koska lautta lähti lopulta puolitoista tuntia myöhässä, olimme perillä vasta iltasella. Tulimme satamasta liittymäbussilla Belfastiin, ja sitten toisella bussilla majoitukseemme. Ja vielä riensimme kauppaan ostamaan aamiaistarvikkeet, kuuntelimme Suomen uutiset (kuten joka ilta) ja kävimme unille. Olipa täysi matkustuspäivä! Ja vielä muistiin: Pohjois-Irlantihan on osa Yhdistynyttä kuningaskuntaa, arkisemmin Isoa-Britanniaa eikä kuulu Irlannin tasavaltaan mutta rajautuu siihen lännessä ja etelässä. Nyt olemme siis käyneet kaikissa Yhdistyneen kuningaskunnan osissa: Englannissa, Walesissa, Skotlannissa ja Pohjois-Irlannissa. Huomenna sitten tutustumme Belfastiin.

Tukevan skotlantilaisen aamiaisen jälkeen suuntasimme taas juna-asemalle, matkaa kävellen noin 25 minuuttia. Yllätys oli suuri, kun aamusta ei satanut, no ei kyllä paistanutkaan. Täällä alkaa arvostaa sateetonta hetkeä; respan nainen (lähtöisin Virosta, äiti suomalainen, asuu nyt Skotlannissa) kertoi nauraen, että sää on tällainen: kaksi minuuttia aurinkoa ja sitten taas sataa.

Historia on täällä kaiken aikaa läsnä: 1200-luvulla viikingit purjehtivat noin 40–60 aluksella Norjan kuningas Haakon IV:n johdolla Arrocharin kylään saakka, ryöstivät, polttivat ja tuhosivat Loch Lomondin saaria sekä sen ympärillä olleita kyliä ja kartanoita. Samoin paljon on esillä klaanijärjestelmä, joka oli voimakkain juuri Skotlannin ylämailla.

Me matkasimme nummien (ja historian) halki Glennfinnanin Viaductille, joka on vuosina 1897–1901 rakennettu rautatiesilta. Silta muodostuu 21 kaaresta ja se ylittää Loch Shielin järven. Se on tullut erityisen kuuluisaksi Harry Potter -elokuvien Tylypahkaan johtavana perinnerautatienä, jossa Tylypahkan pikajunan esikuvana oli nytkin kulkeva Jakobiten höyryjuna (The Jakobite Steam Train). Juna kulkee sesonkiaikaan kaksi kertaa päivässä Fort Williamin ja Mallaigin välillä – kulkijat voivat ostaa vain edestakaisen lipun aika hyvään hintaan.

Me sen sijaan matkasimme Glennfinnaniin ihan tavan junalla reililipuilla. Jäimme tällä asemalla pois ja siirryimme passipaikalle kuvaamaan Jakobiten höyryjunaa, ja hieno se tietysti olikin. Ja sitten alkoi sataa: muumiviitta ja sateenvarjot esille. Lounaalla kävimme junanvaunuun rakennetussa pienessä ja tunnelmallisessa ravintolassa.

Retkeen kului koko päivä, sillä noin 90 kilometrin matkaan (suuntaansa) kului noin kolme tuntia (suuntaansa). Ja tulomatkalla juna oli tietysti myöhässä. Voi kysyä, oliko matka aikansa väärtti. Meistä oli.

Aamusta matkaan, ja viimeinen kuva Burntislandin asemalta: kyltissä nimi on ensin englanniksi ja sitten Skotlannin gaeliksi.  Seuraavaa majoituksemme on hotelli pienessä skottilaisessa ylämaan kylässä Arrocharissa aika lähellä Loch Lomondia. Tänään kahden vaihdon junamatka sujui oikein hyvin, ja pääsimme perille aivan aikataulussa. Perillä odottikin sitten aikamoinen sade ja kävelymatkaa hotellille noin 20 minuutin verran – asemalla ei näkynyt yhtään taksia, bussista puhumattakaan. Eipä siinä muuta kuin sateenvarjot esille ja tossua toisen eteen. Onneksi emme kastuneet pahasti, mutta tänään emme ulkoilleet paljon sen enempää.

Maisemat täällä ovat jylhät, vaikka sade haittaa näkymiä ja vuorilla on sumua. Muutaman kuvan sentään saimme. Kävimme lounaalla paikallisessa teehuoneessa ja pidimme sadetta siellä. Paikoin oli poutaakin, mutta tuuli oli kova. Onneksi me suomalaiset olemme tottuneet kaikenlaiseen säähän.

Päivällisen söimme hotellilla, ja sen jälkeen varasimme seuraavan majoituksen sekä reilin päätteeksi lentoliput koto-Suomeen. Vielä on kuitenkin aika monta paikkaa näkemättä, joten matkamme jatkuu…

Ja sitten liikkeelle! Suunnittelimme päiväretken Edinburghiin maltilliseksi, otimme mukaan vain muutaman meitä kiinnostavan kohteen. Uskomme, että Edinburghin linna on tosi hieno, mutta nyt se ei innostanut. Sen sijaan kävimme Dynamic Earth -tiedekeskuksessa sekä parissa Harry Potter -kohteessa.

Dynamic Earth on Skotlannin suurin interaktiivinen matkailukohde, jossa käytetään paljon multimediaa ja 4D-tekniikkaa. Kuljimme salista toiseen: aikakoneessa koimme maapallon synnyn alkuräjähdyksestä eteenpäin, tärisimme maanjäristyksessä (hyvä, ettemme kaatuneet, voimakkuus oli 7,2!), olimme mukana tulivuorenpurkauksessa sekä pohjoisnavan hyisellä jäätiköllä. Myös elämän synty ja lajien kehitys esiteltiin. Elokuvasalissa kävimme kaikilla kasvillisuusvyöhykkeillä. Samoin ihmiskunnan tulevaisuudennäkymät olivat hyvin esillä, ihmisen omaa vastuuta painotettiin.

Tämän jälkeen kävelimme Edinburghin vanhaan kaupunkiin aistimaan ihmisvilinää sekä bongaamaan pari Harry Potter -fanien pysähdyspaikkaa. Ensin menimme Victoria Streetille, jota pidetään J. K. Rowlingin inspiraationa Viistokujalle. Jonotimme myös Museum Context -kauppaan, joka mainostaa itseään virallisena HP-kauppana.

Toinen HP-pysähdyspaikka oli Greyfriarsin hautausmaa, jonne haudattiin lähinnä 1500-luvulla useita merkittäviä Edinburghin asukkaita. Harry Potterin näkökulmasta kuuluisin on Thomas Riddellin hauta, häntä pidetään J. K. Rowlingin inspiraation lähteenä Lordi Voldemortille. Rowling kirjoitti suuren osan Harry Potter ja viisasten kivi -kirjasta Elephant House -kahvilassa, josta on näkymät mm. Greyfriarsin kirkolle. Faneille tiedoksi: hautausmaalle voi tehdä myös virtuaalikierroksen,

Sydämeen käyvä tarina hautausmaalta on Greyfriarsin Bobbysta, uskollisesta koirasta, joka vartioi isäntänsä hautaa kuolemaansa asti, 14 vuoden ajan. Tämä tapahtui 1800-luvulla, ja kyseessä oli todennäköisemmin dandiedinmontinterrieri, joka oli tuona aikana erittäin suosittu rotu Skotlannissa. Tarina on kuuluisa Skotlannissa, vaikkakin siitä on erilaisia versioita.

Kaiken kokemamme jälkeen kävimme pubilounaalla, käyskentelimme vielä vanhassa kaupungissa ja ostimme Jarille kiltin. Sitten olikin jo aika palata junalla takaisin Burntislandiin valmistautumaan huomiseen siirtymiseen kohti Skotlannin ylämaita.

Vietimme tänään lepo- ja suunnittelupäivän Burntislandissa, ja kävimme kävelyillä ihmettelemässä vuorovettä. Täällä vuoroveden korkeusvaihtelu on tyypillisesti noin 2,2 metristä jopa 5,5 metriin kuun asennon mukaan. Jos olisimme lintubongareita, täällä olisi erinomaiset mahdollisuudet lintujen tarkkailuun, sillä Burntislandin rannikot ja läheiset luonnonsuojelualueet houkuttelevat erityisesti meri- ja kahlaajalintuja. No, nyt bongasimme kävelyillämme lähinnä koirakkoja, joita olikin runsaasti. Suosittua näytti olevan pallonheitto rannalla – siis ihminen heitti tai linkosi ja koira haki.

Kävimme lounaalla pienessä kahvilassa, ja sillä aikaa pyykit kuivuivat asuntomme takapihan narulla auringossa ja tuulessa.

Skotlannin kierroksemme suunnittelu osoittautui yllättävän hankalaksi, sillä mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä harvemmin junat kulkevat. Lisäksi aiemmin hahmottelemallamme reitillä viikonlopun majoitukset olivat jo kaikki varattuja tai sitten hinnat olivat pilvissä. Lopulta löytyi meille sopiva hotellimajoitus, josta käsin yritämme päästä katsomaan Skotlannin ylämailla sijaitsevaa Glenfinnan historiallista rautatiesiltaa. Se tunnetaan erityisesti Harry Potter -elokuvien Tylypahkan pikajunan reittinä. Saapi nähdä, miten onnistumme.

Aamulla jätimme hyvästit Englannille ja siirryimme kohti pohjoista ja Skotlantia. Tämän päivän valitsimme pelkkään siirtymiseen, junamatkaa tuli yhteensä noin viisi tuntia. Lähtöasemalla odotti (tietysti) taas yllätys: juna Edinburghiin oli myöhässä eikä sen lähtölaituria voitu siten ilmoittaa. Odottelimme siis, ja kysymällä muutamaan kertaan löysimme oikean laiturin. Siitäpä sitten viihdykkeet esille matkaa varten: läppäri, tabletti ja kirjat sekä tietysti puhelimet. Hyvät oli tarjoilut: lounas, olutta, viiniä, kahvia, suklaata, sipsejä. Ja junakin vain alle puoli tuntia myöhässä meidän määränpäässämme, hyvin meni!

Jäimme runsastarjontaisesta junasta Edinburghin Haymarketin asemalla, josta jatkoimme paikallisjunalla pieneen kaupunkiin niemeltään Burntisland. Olimme varanneet sieltä airbnb-asunnon kolmeksi yöksi. Totesimme, että Edinburghin asuntojen ja hotellien hinnat ovat meille liian korkeat ja että voimme hyvin tehdä päiväretkemme Burntislandista käsin. Ja väliin pitää myös ottaa lepopäivä ja suunnitella reilin toinen puolikas – jonkinlaisen karkean suunnitelman olemme kyllä tehneet, mutta nyt teemme tarkemmat valinnat. Reilipasseissa on jäljellä vielä 19 päivää, joista pitää varata aikaa myös kotimatkalle. – Ja muistin aikaan: aiemmin kirjoitimme SASin lennon peruuntumisesta ja sen seurauksena myöhästymisestä Eiffel-vierailusta. Molemmista olemme nyt saaneet rahalliset korvaukset 👌

Burntisland on ihmisen kokoinen pikkukaupunki, suunnilleen samaa kokoa kuin kotikaupunkimme Outokumpu. Kaupunki sijaitsee Pohjanmeren lahdessa / vuonossa, ja Skotlannin pääkaupunkiin Edinburghiin on linnuntietä matkaa vain 15 kilometriä. Kaupunki on tunnettu hiekkarannoistaan, ja vaikka nyt syyskuussa kesäsesonki on ohi, rannalla oli mukava käyskennellä. Uimareita siellä ei enää ollut mutta surffareita kyllä. Ja runsaasti koiria ja niiden ulkoiluttajia.

Huomenaamuksi emme laita herätystä vaan vietämme lepopäivän Burntislandissa. Eiköhän täälläkin riitä pientä katseltavaa.

Päivän teemana oli retki Conwyn linnaan, siis piipahdus Walesin puolelle. Lähdimme matkaan vasta vähän ennen klo 11, sillä määränpäähämme ei kulkenut junia aikaisemmin, arvatenkin sunnuntain takia. Reitin piti olla yksinkertainen yhdellä junanvaihdolla, mutta junia oli taas kerran peruttu ja vielä kulkevat olivat pääsääntöisesti myöhässä. Jouduimme reitittämään menomatkamme uudelleen kahteen kertaan, mutta viimein pääsimme perille. Tulomatka sujui sitten hieman paremmin, tosin silloinkin jäimme yhdestä jatkoyhteydestä, kun juna myöhästyi. Aika kumma kuva alkaa tulla näistä Britannian rautateistä, sillä junan kuulutukset koostuvat pitkälti pahoitteluista myöhästymisistä. Walesin puolella kuulutukset ovat ensin kymriksi ja sitten englanniksi.

Mutta sitten itse pääasiaan eli Conwyn linnaan (walesiksi Castell Conwy). Linna sijaitsee Conwyssa Walesin pohjoisrannikolla, ja sen rakennutti 1200-luvun loppupuolella kuningas Edward I osaksi kaupungin muureja. Edward keksi nimittää Conwyssa syntyneen poikansa Walesin prinssiksi, joka on säilynyt kruununperijän arvonimenä nykypäivään asti. Kuningas Edward I rakennutti linnan puolustustarkoitukseen, mutta linnassa oli myös hulppeat kuninkaallisten asuintilat.

Linnassa on kahdeksan tornia, mutta niiden kapeita portaita emme lähteneet kiipeämään. Sen sijaan kapusimme linnaa kiertäville muureille, joilta hahmottuivat linnan kokonaisuus sekä ympäröivät näkymät. Muurien reunat olivat aika matalat, joten kulkeminen pelotti vähän (Jaanaa).

Conwyn linna on nimetty yhdeksi parhaiten säilyneistä keskiaikaisista sotilasrakennuksista Euroopassa, ja toki sitä on vuosisatojen aikana korjattu. Nykyisin linna on Unescon maailmanperintökohde. Ja hieno kohde onkin!

Aamulla hyvästelimme Southamptonin ja suuntasimme junalla kohti Birminghamia. Juna oli täpötäysi, mutta ensimmäisestä luokasta saimme istumapaikat lähes koko matkalle – emme ostaneet paikkalippuja. Pienen haahuilun jälkeen löysimme hotellimme, saimme tavarat huoneeseen ja lähdimme samoin tein kohti lentokonemuseota. Aikataulu oli tiukka, sillä museoon matkasimme junalla Cosfordiin vielä tunnin, mutta ennätimme kuitenkin. Museoon on ilmainen sisäänpääsy, mutta liput pitää silti varata.

Museo sijaitsee kahdessa paikassa, joista toinen on Lontoossa, siellä Jari on käynytkin jo kahdesti. Museot on omistettu ilmailun ja erityisesti RAF:n historialle. Monet lentokoneista ovat harvinaisuuksia, kuten Defiant (ainoa jäljellä oleva) sekä Vickers Wellington (toinen kahdesta jäljellä olevasta). Museossa on myös laaja kokoelma ohjuksia ja rakettikäyttöisiä aseita. Museosta löytyi Suomenkin käyttämiä toisen maailmansodan koneita, mm. Hurricane, Blenheim, Gloster Gladiator, Me109 G2 ja Junkers Ju88.

Meillä on ollut viimeisen kolmen päivän aikana laaja kattaus eri aselajeihin: merivoimat, maavoimat ja nyt ilmavoimat. Lisäksi tutustuimme aiemmin toisen maailmansodan aikaiseen salauksenpurkamiseen. Niinpä huomenna on vuorossa jotkakin muuta. Ehkä seuraavana ovat piruntorjuntajoukot (ei tuttu termi Jaanalle) länsirannikolla.

Sotaisat museokäyntimme jatkuvat: tänään oli vuorossa päiväretki tankkimuseoon, ensin junalla ja loppumatka bussilla. Museo sijaitsee Etelä-Englannissa Dorsetissa, lähellä Woolin kylää – ei siis ihan keskeisellä paikalla. Väkeä oli kyllä liikkeellä, mutta suurin osa näytti tulleen autoilla, joten meitä julkisilla kulkevia ei ollut monta. Myös itse museossa oli rauhallista, saimme tutkailla näyttelysaleja ilman tungosta.

The Tank Museum on laaja panssarivaunumuseo, jonka kokoelmissa on lähes 300 erilaista ajoneuvoa. Museo kattaa panssarisodankäynnin historian ensimmäisestä maailmansodasta aina nykypäivän Ukrainan sotaan. Vierailijoita varoitetaankin Ukrainan-osastolle tullessa, että meneillään olevat tapahtumat voivat järkyttää, sillä nyt ei ole kyse historiasta.

Museon harvinaisuudet ovat maailman ainoa toimiva saksalainen Tiger I -panssarivaunu (Tiger 131, joka ei ollut nyt esillä) sekä maailman vanhin säilynyt panssarivaunu, ensimmäisen maailmansodan aikainen Mark I. Esillä oli myös lavastettuja tilanteita ensimmäisestä maailmansodasta hienosti tehtyinä. Suomesta, Parolan panssarimuseosta on pitkäaikaisessa lainassa T-34-vaunu (Sotka), joka vallattiin lokakuussa 1941 Neuvostoliitolta Syvärillä. Tämä laina oli yllätys (Jarille, Jaana ei osannut yllättyä).

Tämä olikin viimeinen päivämme Southamptonissa, huomenna sitten lähdemme kohti pohjoista – ehkäpä tutustumaan ilmavoimiin 😎